"Haista home" -sisäilmaongelmia?

Terveisiä opetusvirastosta.
Olin eilen vanhemman roolissa palaverissa jossa keskusteltiin koulujemme sisäilmaongelmista. Koska suuri osa julkisen sektorin kiinteistöistä on päiväkoteja ja oppilaitoksia, urakka on Helsingille mittava. ( Kouluista osa myös vanhoja arvokiinteistöjä.)


Virastolla tuntui olevan sinänsä homma hanskassa. Tarpeet ovat hyvin tiedossa ja selkeä suunnitelma korjausten eteen päin viemiseksi on olemassa. Ongelmat eivät kuitenkaan korjaannu hetkessä. Nyt on päättäjien käärittävä hihat, pistettävä palaset paikoilleen, ja liputettava korjausjuna kulkemaan kohti päämäärää. Taloustilanteesta huolimatta peruskorjauksia ei voi lykätä ja asiaan on varattava resursseja.
Samalla on huolehdittava korjausten ( ja uudisrakennusten ) asiantuntevasta ja tehokkaasta valvonnasta.
Kyse on myös luottamuksesta, jossa olennaista on riittävä ja ajantasainen tiedottaminen.
.

Emme ole suossa yksin. Asia on tänä syksynä varmasti esillä eri puolilla Suomea. Koska asia on valtakunnan laajuinen, myös OAJ on ottanut vahvasti kantaa ongelmaan. Se on vaatinut hallitusta asettamaan tilanteen korjaamiseksi kymmenvuotisen elvytyspaketin.

Niin ja enää ei  puhuta "homekouluista".
Vaikka oppilaitosten sisäilmassa on paljon ongelmia, kaikki eivät ole, onneksi, homeista johtuvaa vaan monen tekijän summa. Kun tutkitaan sisäilmaan laatua, siihen kuuluvat mm. ilmanvaihdon toimivuus, pölyt, ilmaan liukenevat aineet, jopa yleinen siisteys ja oikea lämpötila.

Huomenna keskiviikkona 12.9. Helvary (Helsingin vanhempainyhdistykset)
järjestetää Eduskunnan Kansalaisinfossa, Pikkuparlamentti, klo 17.00-18.45 
keskustelutilaisuuden Helsingin koulujen sisäilmaongelmista.

Millä perusteella kouluja korjataan? Riittävätkö rahat? Miten korjattavat koulut priorisoidaan? Onko nyt tehty kaikki se, mikä voidaan?

Itse en harmi, harmi, pääse paikalle. (Olen luokkaretkellä valvojana- tärkeä homma sekin.)
Ole sinä paikalla!
Alla kutsu ja linkki                                               www.HELVARY.blogspot.com
                                                                


-Saa äänestää.
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti